Pienesti uutta

Ukon mielestä meille piti saada "jotain uutta", enkä ihmeemmin vastustellut. Vaikka olenkin parhaani mukaan ja ihan onnistuneesti vältellyt turhaa kulutusta ja ostamista, oli piristävää antaa mennä. Muutama iloisen värinen ruukku poimittiin ruokakaupan hyllystä matkaan sen pidempään miettimättä. Käytiin kukkaostoksillakin. Minä valitsin saniaisia ja ukko appelsiinipuun. Surin sitä, ettei kaupasta ostetuilla kasveilla ole tarinaa, kunnes ukko muistutti, että luomme teoillamme tarinoita kaiken aikaa.

Ukko teki kukkahyllyn, minä tein uudet verhot. Kangas on uutta, vaikka ehkä jotain vanhaakin olisi löytynyt, kun olisin jaksanut kaivaa varastoja. En jaksanut. Vanhoja ruukkuja olisi voinut maalata. En jaksanut. Kasvitkin olisi varmaan saanut joltain pistokkaina, kun olisi vähän kysellyt. En jaksanut. Minuun iski laiskuus ja annoin sen iskeä.

Kuvien reunoille pyrkii tulemaan jotain ylimääräistä. Päästin senkin lopulta kuvaan. Onhan sekin jotain uutta, joka luo kanssamme tarinaa.