Toivon, ettei aika huomaisi minua. Kulkisi kiireissään ohi, etsien minua napattavaksi takaisin arkeen, mutta kyllästyisi etsintään ja jatkaisi ilman minua. Haluaisin niin kovasti elää tällaista elämää pidempään. Antaa päivien kulkea verkkaisesti, niin verkkaisesti. Elää ajatuksesta tekoon ja taas uuteen ajatukseen. Kulkea pihalta puistoon, metsään, minne vaan. Iloita lapsen lailla jokaisesta auringonsäteestä ja sadepäivästä. Mustikkasaaliista ja pienistä loputtomista retkistä. Huokaisen syvään, loma lähestyy loppuaan.
5 kommenttia:
Niin, kiireettömyys ja se, että on aikaa pysähtelyyn. Olen monta kertaa tänä kesänä saanut sanoa lapsille "Hei, meillä ei ole nyt kiire minnekään, ollaan rauhassa." Se on tuntunut parhaalta.
Auttaisiko, jos menisi piiloon? Kiven taakse? Sulautuisi mustikanvarpujen sekaan? Täytyy kokeilla.
Minä totesin erään ystävän kanssa tässä taannoin, että kyllä illoista työpäivien jälkeen ja viikonlopuista saa pieniä lomia aikaan, kun vain istuu ja on. Pihassa, metsässä, tekee niitä retkiä unohtaen tiskit ja arjen muutkin kasat.
Minä olen joka päivä ainakin tunnin lomalla. Työpäivinäkin.
Ihanaa, niin se on! Loma on mielentila, jotain jonka voi kaivaa esiin sopivan hetken tullen. Kun sen vain muistaisi. Joskus tekisi mieli kokeilla myös tuota Satun ehdottamaa kiven taakse piiloutumista...
Sinulla on tosi tunnelmallinen ja runollinen blogi!
Kaunis kiitos, Kissaemo! Tulen vastavierailulle heti kun ehdin :)
Lähetä kommentti