Alkukesän viikonloppureissullani ajoin ohi paikasta, joka jäi mietityttämään. Muutaman kilometrin pohdittuani annoin uteliaisuudelle periksi ja käännyin takaisin. Sain auton mahtumaan joten kuten tiensivuun, ei sillä että siellä mitään liikennettä olisi ollut, että olisi kukaan ohi yrittänyt. Tienpientareet kasvoivat heinää, ja kyllä varmaan olisi ohikulkija kummastellut, kun olisi nähnyt minut siellä lahkeet märkinä tutkimusmatkalla.Oliko talo palanut? Purettu? Unohdettu ainakin. Kuka on tehnyt tuon puoliksi maatuneen pärekorin, kuka sitä on käyttänyt? Miksi sitä ei ole otettu mukaan? Mihin tästä ovesta on menty? Oliko se kiinni vai auki, kun talo koki viimeiset hetkensä?
4 kommenttia:
Tuosta tulee mieleen eräs jännittävä päivä lapsuudessa, kun kaverin kanssa samoiltiin heidän kesämökin lähellä olevassa metsässä..ja keskellä ei mitään, metsässä oli tuollainen talon jämä. Innoissaan tutkittiin paikkoja, ja löytyi jotain kaiverrettuja nimiä ja päivämääriä laudoista, jännittävää.
Olisin saattanut itsekin pysähtyä. :D
Niinpä, olisi mielenkiintoista tietää...jonkun elämä siellä oli.
Isompi tyttäreni on hyvin viehtynyt autiotaloihin, puhuu rääsytaloista, sellaisista joissa saattaa vielä joku verhonriekale ikkunassa roikkua.
Kerran on pysähdytty hänen suosikkitaloaan kuvaamaan...laittaisinkohan siitä kuvan blogiini tästä sinun postauksestasi inspiroituneena...
elinam: kuulostaa jännittävältä hetkeltä! Meilläkin oli lapsuudessa autiotalo, jossa silloin tällöin käytiin, jotakin kiehtovaa niissä on.
Satu: hauska termi tuo rääsytalo :) Tämä kuvaamani talo taitaa olla jo jotakin muuta.. minkäköhän nimen tyttösi sille keksisi?
Meillä täällä lähellä on aika monta autioitunutta taloa. Jotenkin surullista. Jotain kiehtovaa noissa autiotaloissa on. :)
Lähetä kommentti