Kuinka sukka sai uuden parin

Toin jokin aika sitten lapsuudenkotoani kassillisen nukenvaatteita. Punaisista villasukista ei ollut säilynyt näihin päiviin kuin toinen, ja sekös tytteliä suretti. Tämä mainitsi asiasta puhelimessa äidilleni, joka käski lähettää parittoman sukan hänelle. No tuumasta toimeen, sukka kuoreen ja pyöräreissu postilaatikolle. Tänään paluupostissa tuli sukka kavereineen. Voi iloa ja riemua! Nyt ei nuken varpaita palele. Itse olen eniten iloissani ja riemuissani siitä, että vaikka emme nykyään kovin usein vanhempieni kanssa näe, he kuitenkin ovat olemassa ja ihania!

Vintin portaikko

Kaiken epätoivon jälkeen portaikon ja koko ulkoeteisen värimaailma alkaa olla kohdallaan. Vintin portaista tuli valkoiset, mikä jo yksinään kevensi huomattavasti tunnelmaa. Vihreä seinämaali ei enää näyttänyt vanhainkodilta sen jälkeen, kun se sai kaverikseen vanhaa roosaa, jonka sävy löytyi yllättävän läheltä.

Tein joskus kukkakankaasta ilmoitustaulun, joka jäi pyörimään lattialle, kuten niin moni muukin tavara tässä huushollissa... Kankaan piti alunperin olla jotain ihan muuta, mutta apuna ollut tytteli ihastui tähän jämäpalaan ja tauluksi päätyikin se. Ukko oli vieraita edeltävässä pikasiivouksessa nostanut taulun pois lattialta ja ripustanut ohimennen eteiseen, kun seinässä oli pari ruuvia naulakon takia. Värithän sopivat täydellisesti! Kangassuikale mukanani hain pikkupurkin roosaa, jolla maalasin kellarissa lojuneen vanhan naulakon. Kankaassa taustalla olevasta ruskeanharmaasta tulee ulko-ovelle vievien portaiden, ja ehkä lattiankin väri.

Nyt siis on portaikko kunnossa ja ulkoeteinen taas askeleen lähempänä valmista. Lattiassa on vielä sitä kirottua muovimattoa ja levyä, niitä kun pääsisi repimään. Sitten vaan hiomista ja maalausta ja valmista olisi. Ai niin ja pari puuttuvaa listaa pitäisi löytää. Toisaalta remonttia odottaa myös sisempi eteinen, keittiö, vessa ja tuleva kodinhoitohuone... Tuleekohan tästä koskaan valmista?

Karkkipäivän nautintoja

Aurinko paistoi niin, että ihan hamosessa ja paljain jaloin tarkeni iltapäivän. Karkkipäivän karkit syötiin ulkona, kermatoffee suli suuhun ja aurinko hyväili ihoa. Vähän harmittaa, että olen jo lukenut kaikki Mma Ramotswet, mistä ihmeestä löydän yhtä hyväntuulisia ja yksinkertaisen oivaltavia kirjoja?

Näin oleskeluparvi syntyi

Keittiön yläpuolella (kyllä, meillä on näin pieni keittiö) on parvi, joka edellisten omistajien aikana toimi vanhempien makuuparvena. Silloin, kun olin ostanut asunnon, jokainen naapuri, johon tutustuin kysyi naureskellen koska puran parven. Alkuun mietimmekin ihan tosissaan pitäisikö parvi purkaa, jotta huone pääsisi oikeaan korkeuteensa. Erityisesti minua suretti vankina oleva puuhellakakluuni, jonka puoleen väliin parvi on rakennettu. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että emme kai me hitto vie ole niin tyhmiä että puramme yhden kokonaisen huoneen. Mehän nukumme kaikki vintissä, joten parvesta tehtiin enemmänkin olohuoneen jatke: löhöhuone, telkkarihuone, vierashuone, mietiskelyhuone, mökötyshuone...

Pintamateriaaleina oli aikaisemmin vaalea kohokuvioinen tapetti ja ruskea kokolattiamatto. Kokolattiamattoa oli myös osassa seinää ja noissa kaideseinällä olevissa lokeroissa. Kaiteiden tilalla oli levystä rakennetut seinät, joiden yläosaan jäi aukko olo-huoneen puolelle.

Kokolattiamatto revittiin pois, tapetit revittiin pois. Katto maalattiin valkoisella, seinät sillä meidän luottoväri F309:llä. Halusin välttämättä lautalattian, mutta parvi oli onnettoman matala. Voi kuinka onnellinen olin, kun pitkän etsinnän jälkeen löytyi ohuen ohutta lattialautaa, siitä sitten nakuteltiin parina iltana parvelle lattia. Edelleen jään välillä tuijottamaan lattiaa ja huokailen ylpeydestä. Ylpeä olin myös ukosta, jolle ostettiin pitkät pätkät rimaa ja siitä hän sitten suit sait kasasi noin kauniit kaiteet.

Viimeiset kuvat on otettu, kun parvi oli melkein valmis. Siellä vielä joku sähköjohto roikkuu ja sohvan kasausohjeetkin on jääneet lattialle... Nykyään parvella ei todellakaan ole enää näin siistiä, sohvakin on aina toisinpäin ja löhöasennossa, eli tukkii koko keskilattian. Lautalattia on saanut naarmuja sohvan kääntelystä ja pudonneista tavaroista. Mutta näin sen kai kuuluu ollakin, parvi on alkanut elää uutta elämäänsä.

Aavistus kesästä

Tänä viikonloppuna on nautittu kesätunnelmista. Vapun jälkeinen aika aloitettiin tunnelmointikierroksella puutarhamyymälässä. Tytteli halusi olla kukkakeiju, ja siipien ansiosta saimme monet hymyilevät katseet. Eräs ystävällinen nainen kehui siipiä ja kysyi voiko niillä päästä ihan lentoon, johon tytteli vastasi pyörittämällä silmiään ja toteamalla hitaasti "ei nää oo oikeet".

Perennapenkkiä oli mukava rapsutella, kun aurinko paistoi, ja pihasta löytyi monta pientä kastelijaa. Palavarakkaus ja vuorikaunokit voivat hyvin, mitään muuta ei talven jäljiltä vielä näykään. Lakanapyykkiä vein narulle konekaupalla, ja illalla ne olivat kaikki kuivuneet. Seisoskelin pitkän tovin pyykkikori kädessä nuuskimassa ilmaa, joka lupaili kesää.

Tyttelillä on uusia kavereita. Tänäänkin aamu alkoi sillä, kun eräs heistä potki ovea ja kohta näkyi postiluukusta silmät ja tytteliä huudettiin. Sisällä on käyty vain syömässä ja sitten taas leikkimään. Touhua on riittänyt itse kullakin, nyt sunnuntai-illan lähestyessä loppuaan alkaa tuntua jo siltä, että on ihan kivaa päästä välillä töihin.

Onnen pilkahduksia

Annoin periksi ja lähdin ukon ja tyttelin mukaan tivoliin. En ole koskaan ilahtunut siitä krääsästä, jota sieltä kannetaan kotiin, ja muutenkin olen ollut sitä mieltä, että tivoli-ilo on keinotekoista. Yllätyksekseni huomasin, että jotakin se tivoli minussa liikautti. Katselin karusellin puulattiaa, mietin kuinka kauan se on tuonut iloa pienille ihmisille. Kävin ostamassa metrilakua ja huumaannuin kioskin tarjonnasta. Yhtäkkiä näin kaiken sen taakse, jota kutsun krääsäksi. Muistin oman lapsuuteni: pahvilaatikon, joka vappuaattona haettiin vajasta, ja josta se meidän ilomme löytyi. Pahvihatut, torvet, viuhkat ja viipperät. Krääsää, mutta niin kovin merkityksellistä. Mistä kasvattamani lapset rakentavat lapsuuden muistonsa, jos kiellän kaiken minusta turhalta tuntuvan? Pyysin tytteliltä yhden lipun narunvetoa varten ja olin ikionnellinen kissanaamarista. Kun ukko osti tyttelille putkilollisen tuttikarkkeja, joissa on enemmän muovia kuin karkkia, kohautin olkiani, hymyilin ja muistin lapsuuteni kioskireissut.

Iltapäivällä meille tuli munkkivieraita, ja kaikki kahdeksan saatiin mahtumaan pöytään. Ensin lounasta varten, sitten munkkeja, kohta päivällistä, ja vielä kerran munkkeja varten. Nautin emännöimisestä ja olin ylpeä isännästä. Rakastin jokaista vierasta. Tiskatessani ilta-aurinko sai kristallit maalaamaan kuvia seinille ja olin niin kovin onnellinen siitä tiskimäärästä, joka kertoi että elämäni on täyttä ja onnellista.