Peltilehmät

Halusin auton. Ensin luulin, että tarvitsen auton, mutta melko pian ymmärsin, että kyse on nimenomaan haluamisesta. Haaveilin siitä miten vaatteeni ja tavarani valtaisivat auton, kauppakasseja olisi aina mukana, radiosta ei koskaan tarvitsisi kuunnella Yle äksää. Haaveilin siitä kuinka minulla olisi omat "volkkarirukkaset", jollaiset äidilläni aikoinaan oli, kun hän ajeli punaisessa pikkuvolkkarissaan talvipakkasilla. Haaveilin siitä, miten työmatkat lyhenisivät eikä tarvitsisi enää herätä aikaisin matkustamaan kahdessa eri bussissa. Pukeutuminenkin olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi miettiä voiko vaatteissa kävellä tai paleleeko niillä pysäkillä. Kaikenlainen kassien raahaaminen olisi historiaa. Kyläiltyäkin tulisi enemmän.

Lainailin ukon autoa. Ajattelin kätevästi hoitaa asioita, mutta siitä oli lopulta kätevyys kaukana. Eräänä päivänä piti kirjastosta hakea sinne saapunut varaus. Matkalla töistä kotiin ajattelin poiketa sen hakemassa. Käännyin muutamasta risteyksestä ja luulin olevani näppärästi kirjaston kulmilla, mutta typerien liikennejärjestelyjen takia jouduinkin ihan muualle. Hetken kiertelin ja kiroilin, ajattelin yrittää toista reittiä, mutta silmiin sattui kotikyltti ja pirullisesti hymyillen painoin kaasua ja ajoin kotiin. Hain kirjan myöhemmin bussilla, nopeasti ja kätevästi. Erään kerran sovin kyläileväni siskon luona, hän kun asuu niiiin näppärästi työmatkan varrella... Ajoin kyllä siskon talolle, mutta mistään ei löytynyt parkkipaikkaa, ei vaikka kuinka kiertelin, niinpä ajoin taas kotiin.

Autohaaveilut loppuivat aikanaan. Joskus myöhään töistä lähtiessäni katselen pysäkillä tähtiä, joita tuskin pysähtyisin parkkipaikalla katsomaan. Keskustelen vanhuksen kanssa villiviineistä, kun odotamme myöhästynyttä bussia. Näen, koen, elän, paljon rikkaammin kuin yksin autossa istuessani. Hymyilen muistaessani Jukka Pojan laulun, jossa "nätit kävelee, nätit nousee bussiin". Aikaa kuluu enemmän eikä kaikki ole aina niin kätevää, mutta voisi kai sen ajan huonomminkin käyttää.