Kulutusta kierrätyksen nimissä

Viimekertaisen kirpputorireissun jälkeen iski morkkis. Raahattuani kaksi täyttä kassia tavaraa polkupyörällä kotiin järjestin kaiken sohvalle. Tyttelille lakanat, pari kirjaa, vaatteita, nuken astiat ja neulottu kissa. Siskon pojalle farkut sekä hippo tyttökaveriksi pojan lempipehmolle. Vauvanvaatteita lahjaksi. Itselle vähän vaatetta ja purkki. Tässä ei suinkaan ole kaikki, muistin vasta myöhemmin, että olin sullonut vielä laukkuunikin tavaraa. Oikeastaan en edes kehdannut laittaa kaikkia samaan kuvaan.

Lähes kaikilla ostoksilla oli hyvät perustelut, näin ainakin uskottelin itselleni, jotta pystyin seuraavana yönä nukkumaan. Vaatteet tulivat tarpeeseen, juuri sukkahousuja/aluspaitaa/yöpaitaa/t-paitaa tyttelille tarvittiinkin. Itsekin olen ollut jo kauan hyviä sammareita vailla, kun ne parhaat kuluivat puhki monta vuotta sitten. Muutkin vaatteet olivat hyviä täsmälöytöjä. Vauvanvaatteet olivat joko kotimaista tekoa tai itse tehtyjä, kunnon retroa, eihän tällaista kaupasta saa. Kissa on lelu parhaasta päästä, ei mikään muoviväännelmä. Lakanoissa oli söpö kuosi ja niistä voi tehdä muutakin kun käyvät pieneksi.

Mutta miksi ostin muovisia nuken astioita, olkoonkin että maksoivat vain 50 senttiä, kun en ole suostunut niitä kaupastakaan ostamaan? Miksi ostin farkut siskon pojalle, kun en edes ole varma onko tämä sellaisia vailla? Miksi ostin taas uuden purkin keittiöön? Miksi, miksi, miksi... Miksi saan hyvän mielen, kun löydän jotakin kierrätettynä? Onko minun PAKKO ostaa tämä kaikki tavara? Kulutusta yhtä lailla, palkkapäivänä shoppailemaan ja kassit täynnä tavaraa kotiin. Häpeä on suuri. Rimpuilen morkkiksen kourissa. Minä en, eikä kukaan muukaan jolle ostan, varmasti tarvitse kaikkea tätä. Osa tavaroista on sellaisia, että ostaisin ne kuitenkin jostakin, mutta osa varmasti täysin turhaa.

Huh, taidan pitää pienen tauon kirpputoreista.