Uusi laite muutti taloon ja itse asiassa niitä on tässä muutaman viikon aikana livahtanut sisään vähän enemmänkin. Kuvassa oleva kone on ukon kauan haaveilema pikkuläppäri, jonka myönnän olevan aika kaunis ja siro koneeksi. Sen kunniaksi keksimme avata kaapissa lojuneen minikokoisen kuohuviininkin, kun sopivat niin näppärästi yhteen. Kaikki hyvin tähän asti. Kyllähän taloon kaksi tietokonetta mahtuu, varsinkin kun tuo uusi on tarkoitettu lähinnä reissuihin. Mutta mutta.
Ukon loputkin tavarat ovat viime viikkojen aikana löytäneet tiensä meille. Hänen vanhasta asunnostaan luovuttiin ja asumme nyt virallisesti molemmat täällä. Niinpä meillä on nyt sitten kolme tietokonetta, valtava tv ja vielä tietokoneeseen laitettava tv-tikku (en tiedä miksi niitä sanotaan...). Kammoan kaikkea ylimääräistä, telkkarikin on mielestäni vähän turha, ja nyt meillä sitten yhtäkkiä on tekniikkaa talo täynnä. Ei se suuresti elämääni haittaa, mutta yksinkertaisuutta ihannoiva mieleni on ymmällään. Miten elää puhtaalla omatunnolla tällaisessa paljoudessa? Ymmärrän täydellisesti mummuani, joka vastusti kädet puuskassa sisävessan rakentamista, kun ulkona jo yksi vessa oli.
1 kommentti:
Tulin vastavierailulle. Kiitos ihanasta kommentistasi blogissani. :)
Voi, ymmärrän sinua! Meillä ei onneksi ole yhtään telkkaria, mutta tietokoneita on neljä (yksi on minun, loput miehen) ja kitaransoittamiseen liittyvää elektroniikkaa on nurkallinen. Tekniikka on yleensä aika rumaa ja tilaa vievää enkä aina kestä tätä johtopaljoutta ja omatuntokin kolkuttaa välillä (miten paljon energiaa on kulunut niiden valmistamiseen ja miten paljon kuluu niiden käyttämissä). Mutta en minä voi kieltää miestä harrastamasta (kitara) ja tekemästä töitä (tietokoneet), joten jätän satunnaiset omantunnon pistokset toisarvoisiksi.
Yhdestä omastakin elektronisesta turhamaisuudestani kuitenkin pidän kiinni. Meillä on oltava kahdet stereot, sillä haluan kuunnella musiikkia sekä työhuoneessa että olohuoneessa.
Lähetä kommentti