Tukahdutetut vaiston äänet

Omat vaistot, jotka kehottavat luonnonmukaisuuteen, jotka haluavat suojella syntymätöntä tutkimattomilta aineilta. Rauhallinen luottamus siihen, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu. Haluttomuus lähteä mukaan hysteriaan. Toisaalla korkeat virkamiehet, median vyörytys ja ihmisten sokea usko kaikkeen mitä nämä tärkeiksi tituleeratut ihmiset sanovat. Minä pienenä ihmisenä kaikkia muita vastaan.

Puhelu ystävältä, joka myös on vastuussa omasta syntymättömästään ja yhtä ymmällään. Iso itku keskusteluohjelman ja sitä seuranneen kotikeskustelun jälkeen: minä ja ukko eri puolilla. Itku kaikkien naisten ja odottavien äitien puolesta. Tukahdutettujen vaiston äänien. Vielä ennen nukahtamista vierii yksinäinen kyynel poskelle. Näen meidän kävelevän pitkissä jonoissa rokotettaviksi. Alistuneina, kuin pässit naruissa.

Syyslaulu

Ulkona sataa räntää ja minä itken ukon kuollutta ystävää. Samalla itken elämän nopeutta ja hitautta, sen kaikkia vivahteita, hetkien ainutkertaisuutta. Mennyttä marjastuskautta, lämmintä tulta pesässä. Korillista mädänneitä omenoita, joiden hilloksi keittäminen lykkääntyi ja lykkääntyi, kunnes oli myöhäistä. Mustikoita kaurapuuron päällä, kuinka kaunista ja täydellistä. Saappaissa palelee jo varpaat villasukillakin, tytteli sai uudet talvikengät ja söpön villapuvun. Lämpöä, lämpöä. Kuuntelen liikkeitä kohdussa ja antaudun elämän vietäväksi. Tämän aamuisen tunnemyrskyn sai aikaan radiossa soiva Syyslaulu:

"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.

Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie."

- Tove Jansson -