Kaksikymmentäkaksi päivää olemme asuneet uutta kotia. Kodiksi tunsin tämän jo ennen kuin olimme edes yöpyneet. Syvempi tutustuminen on vielä meneillään.Olohuoneen uuni toivotti meidät tervetulleiksi lonksuttamalla luukkujaan, kun olin saanut ensimmäiset tulet palamaan. Kuinka minulla onkaan ollut ikävä kaakeliuunia.
Ovet ovat kenkkuja, jokaisessa oma tapansa saada pysymään kiinni. Tunnen ne jo omakseni ja loukkkaannun niiden puolesta, kun kuulen jonkun runnovan niitä väkisin kiinni.
Haluaisin aikaa, aikaa istua jokaisessa huoneessa ja kuunnella nurkkia, hirsiseinien tarinoita. Samaa aikaa vaatii myös pikkuiseni. Jako on selvä. Tässä vaiheessa pikkuinen voittaa. Mutta vielä minulla on aikaa, vielä minä ehdin kuunnella. Haaveilen keinutuolista. Siitä, että ehtisin istua olohuoneen nurkassa ja lukea kirjaa.
1 kommentti:
Ihana postaus, niin rauhaisa tunnelma ja ihanat haaveet...tulen rauhoittava loimu, oikein mukavaa viikon jatkoa. :)
Lähetä kommentti