"Tämä on siunattu tila. Niin siunattu, että sieluni on mennyt sijoiltaan. Kuin shamaani matkallaan: läsnä tässä kehossa ja silti jatkuvasti vähän toisaalla. Jossain raja-alueella, bardossa, ehkä etsimässä pienen ihmisen sielua, hakemassa poikaseni henkeä....
Kuin painovoima olisi muuttunut: kohdustani on tullut kaiken keskipiste. Olen äitini ja isoäitini, jossain toisessa ajassa, ikuisessa ajassa. Olen alkuäiti, ensimmäinen äiti.
...
Missä kulkevat 'minun' rajat? Milloin alan muuttua sinuksi? "
(Maija Butters kirjassaan Väkevä hauras)
Nämä sanat liikuttivat minua suuresti raskaana ollessani. Saman tekevät vieläkin, kyynelehdin lukiessani kirjaa uudelleen. Nyt lapseni on täällä, silti olen edelleen samalla matkalla. Kuin toisessa maailmassa, kaiken aikaa. Pikkuhiljaa pitäisi kai olla läsnä myös tässä oikeassa, arkisessa elämässä, joka ei enää ole sama ollenkaan.
