Rauhaa

Vaikka kaikki on vielä kesken, remontti viivästynyt, lahjat paketoimatta ja koti huonosti siivottu, tänä iltana meille, tai ainakin minun mieleeni, on kaiken häseltämisen ja erinäisten tunteenpurkausten jälkeen laskeutunut rauha.

Vielä on oppimista siinä miten meidän ikioma joulumme luodaan niin, että kaikki ovat tyytyväisiä, mutta yritys on kova. Luomisen tuskaa on ilmassa aina näin joulun alla, kaikilla on omat perinteensä ja odotuksensa, ukolla, tyttelillä ja minulla, ja tietenkin vanhemmillamme, heidän puolisoillaan, sisaruksillamme ja heidän perheillään. Toistaiseksi tytteli on ollut joulut meillä, mutta uskoisin tulevina vuosina myös äidillään olevan uusia toiveita ja suunnitelmia.

Unelmieni joulu vietetään kaukana kaupunkien valoista. Puuroa syödään joko savikulhoista tai eriparisista vanhoista lautasista. Tuvassa on kaunis kuusi, ulkona tulin valaistu polku saunalle. Lahjoja vain muutama, jokaiselle jotakin mieluisaa. Kaikki ovat tehneet lahjoja itse, lämpimin tuntein. Joulupukkia ei tule, vaan myös lapset saavat tietää, kuka on juuri minua tällä lahjalla ajatellut. Lasten mentyä nukkumaan juodaan viiniä, eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Huurtuneiden ikkunaruutujen läpi katsellaan, kun lyhtyjen valo hiipuu hiljaa yöhön.

Näillä ajatuksilla tuuditan itseni joulurauhaan. Todellisuus olkoon muuta.

Laimeaa/ taikaa

Jossain hämäryydessä olen taivaltanut, kaiken tuntuessa niin kovin laimealta. Päivät ovat kuluneet, arki ollut harmaata ja kaikki jotenkin merkityksetöntä. Joulun tulokaan ei ole saanut herkistymään. Olen antanut ukon ostaa lahjoja, välittämättä siitä että halusin tehdä lahjat itse, enkä osallistua kulutusjuhlaan. Ukko ja tytteli laittoivat pihavalotkin, siellä ne roikkuvat yksinään, vaikka minulla vielä syksyllä oli hieno suunnitelma minkälaisia jouluisia asetelmia pihalle laittaisin. Kymmenen minuuttia sivuleikkureiden varressa, limsatölkit ruukuiksi, siinä puuhailuni tältä syksyltä.

Lisää pikkukouluja lopetetaan, ihmisten työpaikkoja siirretään pätkätyöläisille, meillä päin on varmaankin ainainen loskakeli, ei koskaan enää lumisia talvia. Laimeaa, niin laimeaa. Millään ei mitään väliä.

Pari lepopäivää töistä ja vihdoin löytyi arjen taika. Se laskeutui jo ennen lunta, ehkä eilen, ehkä tänä aamunakin vielä satoi näkymättöminä hiukkasina. Ei mitään kovin erikoista, valokuvien liimailua, remonttia, pyykkäystä. Pysähtymistä siihen ajatukseen, että meille vihdoin on tulossa vauva. Tänään sain makaronilaatikot uuniin, kun radiossa kerrottiin kaupungissa satavan lunta. Niin sataa. Ihanaa.